Koiravahti kotonasi 75€/vrk (24h)

Tulen luoksesi hoitamaan koiraasi tai koiriasi niiden omassa, tutussa ympäristössä. Huolehdin koiran ulkoilutuksesta, ruokinnasta, seurasta ja muusta sovitusta hoidosta. Tarvittaessa voin myös jäädä yöksi.

Koiralle tutussa ympäristössä hoitaminen voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun vieraaseen hoitopaikkaan lähteminen aiheuttaisi turhaa stressiä tai jännitystä.

Hoidon aikana voin huolehtia myös kodin pienistä asioista, kuten postin hakemisesta, kukkien kastelemisesta ja koiran aiheuttamien sotkujen siivoamisesta. 😊

Hyvä tietää ennen varausta

Tämä palvelu on saatavilla vain sopimuksen mukaan ja oman saatavuuteni puitteissa. Palvelu ei ole jatkuvasti varattavissa, ja pidätän oikeuden kieltäytyä hoidosta, mikäli ajankohta tai hoidon toteuttaminen ei sovi minulle.

En pysty olemaan koiran kanssa jatkuvasti koko hoidon ajan. Koiran tulee siis pärjätä tarvittaessa lyhyitä hetkiä yksin kotona esimerkiksi kauppareissun tai muiden välttämättömien menojen ajan.

Yöhoitoja voidaan toteuttaa enintään 2 yön ajan kerrallaan. Pidempi aikaisia yöhoitoja voi kysellä.

Hinta

Koiravahti kotonasi 75 €/vrk

Toinen koira +25 €/vrk

Muut hoidettavat pieneläimet, kuten kissat, kanit tai jyrsijät, +5 €/vrk.

Hevosista ja muista tuotantoeläimistä sovitaan hinta erikseen.

Vain yöhoito klo.20.00-8.00  55€  Perheen muut koirat +25€

Vappu, juhannus, joulu ja uudenvuoden aattoihin hintoihin lisätään +20 %/aatto

Kilometrikorvaus

Hoitokäynteihin lisätään 0,40 €/km. Kilometrikorvaus lasketaan Huvitassujen osoitteesta hoitokohteeseen ja takaisin.

Koiravahti Huvitassuissa 55€/vrk Päivähoito 40€

Huvitassujen kotihoidossa koira tulee meille vieraaksi osaksi normaalia kotiarkea. Tavoitteena on, että koira saa olla mahdollisimman rennosti omana itsenään turvallisessa ja kodinomaisessa ympäristössä.

Hoito on häkitöntä. Koiria ei suljeta hoidon ajaksi häkkeihin, mutta kaikkien koirien ei myöskään tarvitse olla jatkuvasti yhdessä. Koiraporttien avulla koiria voidaan tarvittaessa erottaa toisistaan, jotta jokaiselle voidaan tarjota rauhaa, lepoa ja turvallinen oma tila.

Hoitokoiran oma tila on tarvittaessa kodinhoitohuoneessa, jossa koira voi levätä ja olla rauhassa muiden koirien ollessa toisessa tilassa. Tämän vuoksi hoitoon tulevan koiran tulee pystyä olemaan rauhallisesti myös yksin omassa tilassaan. Koiran ei tarvitse olla tottunut olemaan pitkiä aikoja yksin, mutta sen tulee pystyä viettämään lyhyitä hetkiä erillään muista koirista ilman voimakasta stressiä tai jatkuvaa haukkumista.

Koira saa hoidon aikana seurata normaalia perhe-elämää, ulkoilua, hihnalenkkejä, olla ihmisten kanssa ja viettää aikaa muiden koirien seurassa tilanteen mukaan. Koiria ei kuitenkaan pidetä yhdessä koko ajan – koiran hyvinvointi ja turvallinen lepo ovat aina etusijalla.

Huvitassujen kotihoito on rajoitetusti ja mahdollisuuksien mukaan tarjottava palvelu. Hoitoon ovat ensisijaisesti tervetulleita meille jo ennestään tutut koirat.

Myös uusi koira voi olla tervetullut, jos se vaikuttaa luonteeltaan tähän hoitopaikkaan sopivalta. Erityisesti avoin, rauhallinen ja sosiaalinen koira, joka pystyy sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja viettämään tarvittaessa aikaa myös omassa tilassaan, voi sopia meille hyvin.

Uusien koirien kohdalla hoidon sopivuus arvioidaan aina etukäteen. Hoitoon pääseminen ei siis ole automaattista, vaan arvioimme jokaisen koiran ja hoitoajankohdan tilanteen erikseen.

Hoidon tarkka tulo- ja hakuaika sovitaan etukäteen (Toivottava aika klo.8.00-18.00 välillä).

Meidän kotimme: Asumme yksikerroksisessa omakotitalossa Lohjan taajama-alueella. Takapihallamme on noin metrin korkuinen aitaus, jossa koirat voivat tilanteen mukaan ulkoilla turvallisesti.

Perheeseemme kuuluu lapsia (nuorin 5v) sekä omat koiramme,  3-vuotias urosrottweiler ja alle vuoden ikäinen uros chihuahua. Koiramme ja lapsemme ovat tottuneet erilaisiin koiriin ja tulevat kaikkien kanssa toimeen.

Millainen koira sopii meille?

Koska koira tulee vieraaksi lapsiperheen ja muiden koirien keskelle, toivomme hoitoon koiraa, joka:

tulee toimeen muiden koirien kanssa

suhtautuu lapsiin turvallisesti

on riittävän rauhallinen ja sopeutumiskykyinen kotiympäristöön

pystyy rauhoittumaan ja lepäämään

pystyy olemaan tarvittaessa rauhallisesti omassa tilassaan

ei pyri karkaamaan aidatulta pihalta (kaiva tai hypi yli).

Jos lapsista ei ole aiempaa kokemusta, mutta koira on muuten avoin, kiltti, sosiaalinen ja rauhallinen, voi se hyvin sopia hoitokoiraksi. 

Emme pysty ottamaan hoitoon juoksuisia narttuja.

Jos koira merkkailee paljon sisätiloissa, urokselle voidaan edellyttää urosvyötä ja nartulle tarvittaessa suojia.

Hoitoon tutustuminen

Uusien koirien kohdalla tutustuminen ja hoidon sopivuus arvioidaan aina ennen ensimmäistä hoitojaksoa. Tilanteen mukaan voimme ottaa myös pidempiä hoitojaksoja, mutta niiden mahdollisuus sovitaan aina erikseen.

Vappu, juhannus, joulu ja uudenvuoden aattoihin hintoihin lisätään +20 %.

Päivähoito  40€

Koirasi on tervetullut Huvitassujen kotiin päivähoitoon. Päivän aikana koira saa seuraa, ulkoilua, lepoa ja sopivaa tekemistä kodinomaisessa ympäristössä.

Päivähoito sopii myös koirille, jotka eivät viihdy pitkiä aikoja yksin kotona. Myös arempi koira voi sopia päivähoitoon, kunhan se pystyy toimimaan turvallisesti ihmisten ja muiden koirien kanssa.

Päivähoidossa koirat voivat viettää aikaa yhdessä, mutta niitä voidaan tarvittaessa myös erottaa toisistaan lepäämään. Koiralle tulee siksi olla mahdollista rauhoittua ja olla tarvittaessa hetkiä omassa tilassaan. Emme sulje koiria häkkiin tai oven taakse vaan talossamme on koiraportteja, joten olisi toivottavaa, ettei koira hypi porttien yli.

Päivähoitoon kuuluu:

koiralle paljon seuraa päivän aikana

ulkoilua ja mahdollisuuksien mukaan vapaana oloa aidatulla pihalla

lepoa ja rauhallista omaa aikaa

sopivaa aktivointia ja tekemistä

ruokinta omien ohjeidesi mukaan.

Hoitoajat ja hinnat:

Päivähoito 40 € Enintään 9 tuntia. Saman perheen toinen koira +20 € 

Puolipäivähoito 30 € Enintään 5 tuntia. Saman perheen toinen koira +15€

Hoidon tarkka tulo- ja hakuaika sovitaan etukäteen (Toivottava aika klo.7.30-18.00 välillä)

Päivähoitoon otetaan koiria vain mahdollisuuksien mukaan ja hoitopaikan tilanteen mukaan.

Päivähoitoa missä minä koulutan koiraasi?

Päivähoito + koulutus yhdistää päivähoidon ja tavoitteellisen koiran koulutuksen. 

Koirasi viettää päivän Huvitassujen luona ja saa päivän aikana myös aktiivista, yksilöllisesti suunniteltua koulutusta. Koulutuksessa edetään koiran lähtötason ja jaksamisen mukaan.

Harjoittelu suunnitellaan asiakkaan toiveiden ja koiran tarpeiden perusteella.

2 päivän paketti – Päivähoito + intensiivikoulutus: Sopii, kun haluat koirallesi kaksi koulutuspäivää, joiden aikana harjoitteluun voidaan käyttää tavallista enemmän aikaa. Esim. Päivä 1:Päivähoito tutustuminen+ aktiivinen lyhyt koulutus. Päivä 2:Päivähoito + aktiivinen koulutus. Molempien päivien jälkeen saat videomateriaalia ja kirjalliset ohjeet, joiden avulla harjoittelua on helppo jatkaa kotona.
Hinta: 150 € / 2 päivää. Hinta sisältää: päivähoidon molempina päivinä, aktiivisen koulutuksen molempina päivinä, videot ja ohjeet molempien päivien jälkeen.
Lisäpäivä koulutuksella: 70 €/päivä

3 päivän paketti – Tutustuminen + intensiivikoulutus. Tämä vaihtoehto sopii, jos haluat aloittaa tutustumispäivällä, jotta koira saa rauhassa tutustua Huvitassujen kotiin, ihmisiin ja päivähoidon käytäntöihin ennen varsinaista koulutusta.
Päivä 1:Tutustumispäivä + päivähoito, ei varsinaista koulutusta. Päivät 2–3:Päivähoito + aktiivinen koulutus. Videot ja ohjeet lähetetään jokaisen koulutuspäivän jälkeen.
Hinta: 180 € / 3 päivää Hinta sisältää: tutustumispäivän ja päivähoidon, kaksi koulutuspäivää,  aktiivisen koulutuksen molempina päivinä, videot ja kirjalliset ohjeet molempien koulutuspäivien jälkeen. Lisäpäivä koulutuksella: 70 €/päivä.

Kenelle palvelu sopii? Päivähoito + koulutus sopii koiralle, joka pystyy olemaan turvallisesti muiden koirien ja ihmisten kanssa päivähoitoympäristössä. Palvelu ei sovi ihmisarkojen tai ihmisiä kohtaan aggressiivisesti käyttäytyvien koirien kouluttamiseen. Koiran tulee olla riittävän motivoitavissa, jotta koulutuspäivän aikana on mahdollista rakentaa toimivaa yhteistyötä. Jos koira tarvitsee ensin rauhallista yksilöllistä tutustumista tai sen käytökseen liittyy voimakasta pelkoa, reaktiivisuutta tai muuta haastavaa käytöstä, suosittelen ensin räätälöityä yksityiskoulutusta. Koulutuksessa edetään aina koiran tason ja jaksamisen mukaan – tavoitteena ei ole tehdä mahdollisimman paljon harjoituksia, vaan löytää koiralle toimiva tapa oppia ja sisäistää uusia opittavia asioita.